Agatha Christie Idän pikajunan arvoitus
Luin Agatha Christien dekkarin Idän pikajunan arvoitus. Olen aikaisemmin lukenut Christien kirjan Eikä yksikään pelastunut, joka oli mielenkiintoinen. Minun oli siis helppo päättää minkä tyyppisen kirjan halusin lukea. Valitsin kuitenkin juuri tämän kirjan luettavaksi yksinkertaisesti mielenkiintoisen takakannen perusteella.

Murha tapahtuu kirjassa aika alussa, kun Idän pikajuna juuttuu lumikinokseen kaukana ihmisten ilmoilta. Rikosta alkaa ratkomaan Hercule Poirotin lisäksi tohtori Constantine ja Herra Bouc, joka on junayhtiön edustaja. Poirotin eikä myöskään hänen tovereidensa yksityiselämää kuvailla mitenkään. Poirot on täsmällinen ja kärsivällinen tutkimuksissaan, vaikka murhaajan selvitys osoittautuukin vaativaksi.
Murhaajan motiiveja ei aluksi kovin hyvin löydy. Vasta melkein murhaajan selvitessä ymmärtää selvästi, mikä oli murhan motiivi. Murhan motiivit liittyivät selvästi menneisyyden tapahtumiin, jotka ilmenevät kirjassa selvästi.
Lukijan on vaikea itse yrittää ratkaista murhaajaa, sillä
kaikilla vähänkin epäillyillä henkilöillä näyttää olevan pitävä alibi. Henkilöiden taustoista ei aluksi kerrota paljoakaan, mikä selvästi johdattaa lukijaa harhaan.
Kirja oli mielestäni hyvä ja oli helppo pysyä kirjan
tapahtumissa mukana. Kirja oli myös jaettu hyvin kolmeen osaan, mikä myös
osittain helpotti juonen perässä pysymistä. Murhan ratkeaminen oli kuitenkin aivan
erilainen kun osasin kuvitella. Aion siis lukea jatkossakin Christien kirjoja.
Lukisitko samankaltaisen kirjan uudelleen? :)
VastaaPoistaHieno tiivistelmä juonesta ja hyvää asiaa tekstissä, kiva kuva! GO IIDA :P
VastaaPoistaOlipas hyvä teksti :')
VastaaPoistaHyvin tiivistetty juoni! :) Oletko nähnyt tästä tehdyn elokuvan/ohjelman?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu :3. Kiinnoistuin itsekin
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista