Hugh Howeyn dystooppinen maailmankuva

Hugh Howeyn Siilo alkoi yhtenä yksinäisenä novellina, mutta suuren menestyksen myötä tarinoita julkaistiin lisää, ja lopulta tarinat yhdistettiin kirjaksi nimeltä Siilo. Ja voi että kuinka mielenkiintoinen kirja siitä saatiinkin aikaan. Kirjan nopeatempoinen juoni, lukuisat salaisuudet ja juonenkäänteet viihdyttävät lukijaa.

Maapallo on asuinkelvoton, ja viimeiset ihmiset elävät maanalaisissa monikerroksisissa Siiloissa suojassa maanpinnan myrkyiltä. Kirjassa ei kerrota tarkkaa vuosilukua. Siiloissa jokaisella ihmisellä on paikkansa ja työnsä. Sääntöjä ei rikota.
Kirjassa maailman historia on hieman erilainen kuin oikeassa maailmassa. Tässä osassa ei kuitenkaan kerrota Siiloa edeltävistä tapahtumista, kirjasarjan toinen osa käsittelee kuulemma sitä.

Vaikka tarina alkaakin hitaasti, ei kestä aikaakaan kun lukija jätetään ihmettelemään mitä oikein tapahtui. Howey on kirjoittanut siilon sisäisestä elämästä mielenkiintoisesti ja luonut siitä elävän maailman. Eritoten salaisuudet ja juonenkäänteet ovat Siilon suurimpia anteja ja tekevät kirjasta sekä mielenkiintoisen että yllättävän lukea. Teos ei vaikuta lukijan käsitykseen tieteestä.

Loppua kohten tempo nopeutuu myös siihen pisteeseen että tarinan lopetus tuntui vähän hoputetulta. Kirjan päähenkilön ja toisen kirjan henkilön rakkaussuhde tuntuu myös aika teennäiseltä.

Siilo on silti mielestäni erittäin onnistunut kirja. Se on jännittävä, kiehtova ja maailma on luotu erittäin taidokkaasti. Kirjasarjan toinen osa, Siirros, kuulu myös lukulistalleni tulevaisuudessa. Siilosta on myös huhujen mukaan tekeillä elokuva, saa nähdä kuinka se onnistuu.