sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lars Keplerin koukuttavan jännittävä Nukkumatti

"Älä pysähdy. Älä nukahda. Painajainen on vasta alkanut."


Kun 13 vuotta kadoksissa ja seitsemän vuotta sitten kuolleeksi luultu Mikael Kohler-Frost löytyy harhailemasta Tukholmaa kohti junasillalta, on komisaario Joona Linnan aika alkaa jälleen pelätä. Joona Linnan epäilykset vahvistuvat oikeuspsykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla istuvan sadistinen sarjamurhaaja Jurek Walterin apulaisesta. Mikael muistaa kolmestatoista vuodesta vain siskonsa, unettavan hiekan ja kilisevät sormenpäät, hän uskoo olleensa Nukkumatin vankina, jonkinlaisessa "kapselissa". Joona Linnalle ja tämän apureille tulee kiire selvittää kuka oikea Nukkumatti on, sillä Mikaelin siskon aika on lopussa. Jonkun on soluttauduttava Jurek Walterin lähelle ja selvitettävä totuus. Jurek Walteria pidetään todellisena ja ainutlaatuisena hirviöna, sekä pahuuden perikuvana.

Kirja on täynnä yllätyksiä, sivu sivulta kirjasta paljastuu jotain uutta, päähenkilöt ovat loistava esimerkki tästä. Yksi kirjan keskeisimmistä henkilöstä Sara Bauer esitellään vasta noin puolessa välissä kirjaa. Kirjassa ei turhia kuvailla, vaan kirja kulkee jatkuvasti eteenpäin ja tämä tekee kirjasta koukuttavan ja mielenkiintoisen. Kirjassa ei esitellä turhia epäilyksiä tai harhaan johtavia ajatuksia tapahtumista tai Nukkumatista. Kirjan eri vaiheissa saa sen henkilöistä monta erilaista vaikutelmaa. Suurimman osan kirjaa lukiessaan lukija vihaa Jurek Walteria, mutta tekstiin on kuitenkin taitavasti sijoitettu kappaleita joiden aikana asennoituminen Jurekiin käänty täysin päälaelleen.

Nukkumatti on Lars Keplerin neljäs itsenäinen rikosromaani, mikä on jatkoa suositulle komisaario Joona Linna -sarjalle. Kirja on julkaistiin Ruotsissa vuonna 2012 ja Suomessa 2013. Valitsin Nukkumatti -romaanin, koska löysin sen kotoa ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Pidin kirjasta paljon sillä se oli todella jännittävä, mielenkiintoinen ja niin mukaansa tempaava, että sitä oli melkein mahdoton lopettaa lukemasta.



Kirjan henkilöiden perheet ja perhe suhteet on kiedottu tiukasti juoneen mukaan. Jokaisen Jurek Walteriin yhteydessä olleen perhe ja läheiset ovat vaarassa. Jurekin  ähellä kukaan ei selviä saatamatta mukaansa ahdistusta ja pelkoa. Kukaan ei tunnu tietävän Jurekista mitään ja palaset loksahtavat paikoilleen vasta, kun on jo melkein liian myöhäistä. Kirjassa ei ollut ainuttakaan kohtaa jonka olisi voinut arvata ennalta. Siinä lukija pidetään täysin epätietoisuudessa todellisista tapahtumista aina aivan viimeisille sivuille asti.












4 kommenttia:

  1. Tekstisi on hyvä ja alaotsikko on nerokas! :):):):)

    VastaaPoista
  2. Lyhyt ja ytimekäs! Olet kertonut hyvin kirjan juonesta, muttet kuitenkaan paljastanut liikaa. Kertakaikkisen hieno teksti :-)

    VastaaPoista