sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Jude Watsonin jännittävä Star Wars Jeditehtävä 2: Palkkionmetsästäjät

Luin Jude Watsonin kirjoittaman Star Wars Jeditehtävä-kirjasarjaan kuuluvan Star Wars Jeditehtävä 2: Palkkionmetsästäjät jonka valitsin sen lyhyyden ja mielenkiintoisuuden takia. Kirja kertoo siitä kuinka Anakin Skywalkerista tulee Qui-Gon Jinnin viimeisenä tahtona Obi-Wan Kenobin jedioppilas, ja heidän tehtävästään saavuttaa Wren Honoran Anakinin jediharjoituksessa, joka muuttuu kamppailuksi eloonjäämisestä palkkionmetsästäjien joukon yrittäessä kaapata heidät hinnalla millä hyvänsä. Lukukokemukseni oli miellyttävä, koska kirja oli lyhyt ja mielenkiintoinen, sillä itseäni kiinnostavat scifi sekä Star Wars kirjat- ja elokuvat.

     Kirjan tarinan aikakautta kirjassa ei kerrota, mutta kirjan maailma muistuttaa paljon nykymaailmaa esimerkiksi metsien, auringon, kukkaniittyjen ja luolien kautta.

      Tieteen osuus teoksessa on huomattava valosapelien, lasertykkien, stokhli-sumukeppien ja lentokykyisten alusten ollessa toiminnassa. Tieteelliset keksinnöt selitetään tarkaan, esimerkiksi stokhli-sumukepin kerrotaan olevan ase, joka ampuu sumutetta, jossa on lamauttava jännite, ja jonka vaikutus kestää noin viisi tuntia.     

      Kirjassa esiintyviä vieraita älyllisiä olentoja ovat maliat, joita kuvataan nopeina, ketterinä, hurjina saalistajina, pitkäraajaisina ja murhanhimoisina olentoina, jotka muistuttavat eläimiä, ja joilla on hampaita kolmessa rivissä.

       Kirjan voisi mahdollisesti tulkita tieteisfantasiaksi, sillä kirjassa esiintyy yliluonnollisia elementtejä kuten valosapeli, lasertykki, stokhli-sumukeppi ja lentokykyiset alukset.

        En usko teoksen vaikuttavan lukijan käsityksiin tieteestä, sillä kirjassa on monta enemmän tai vähemmän yliluonnollista asiaa, ja kirja painottaa enemmän tarinaa ja kirjan tapahtumia kuin tieteen osuutta.

       Suosittelen kirjaa ja scifistä ja Star Wars -elokuvista pitäville, sekä niille, jotka eivät halua tai ehdi lukea kovin pitkiä kirjoja.

      


      


                         

4 kommenttia:

  1. Hyvä kuva ja mielenkiinotisesti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuva ja mielenkiinotisesti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsapp.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista